Asiantuntijapalvelut

4
helmi

Lisätietoja Varsipuun toiminnasta 2017 sekä Tecdoma Oy yritysesittely

Linkeistä saat luettavaksi jutut – jutun avautumiseen tarvitaan kaksi klikkausta:

  • Hankkeita ja koulutusta puutuotesektorin ammattilaisille
  • Tecdoma Oy – Höyläystä hyvällä syyllä

Varsipuu vahvistuu ja Tecdoma Oy – höyläystä hyvällä syyllä

 

4
helmi

Uusia juttuja Varsipuusta, hanketominnasta ja vähän tropiikistakin

Varsipuu ry on aloittanut vuoden 2017 aktiivisesti. Nettisivuja päivitetään taas säännöllisesti ja yhdistys hallinnoi neljän pienyrityksen EU -rahoitteista yritysryhmähanketta Varsinais-Suomessa sekä toimii tiiviissä yhteistyössä Suomen metsäkeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen TutKI -hankkeen kanssa. Koulutustoimintaa jatketaan esimerkiksi maaliskuussa lujuuslajittelukurssilla ja muitakin alan ammattipätevyys sekä -taitokursseja järjestetään tarpeen mukaan. Suunnitelmiin kuuluu myös lujuuslajittelukurssituksen uudistaminen nykytarpeita vastaavaksi ja siten myös koneellisen lajittelun tarpeisiin. Nettisivuja päivittävät vanha puumies veteraani Mikko Peltovirta sekä puunjalostuksen yrittäjänä ja alan hankkeissa pitkää toiminut Niina Sjöholm.

Mikko ja Niina messuilla muutama vuosi sitten.

 

25
tammi

Kutsu TUTKIMUKSESTA KILPAILUKYKYÄ PUUTUOTEALALLE – hankkeen tiedotustilaisuuteen 9.2.2017

Suomen metsäkeskus ja Luonnonvarakeskus (Luke) toteuttavat kolmivuotista puutuoteteollisuuden mikro – ja pienyritysten tarpeita palvelevaa neuvontahanketta – Tutkimuksesta kilpailukykyä puutuotealalle. Hankkeessa rohkaistaan kehittymiskykyisiä yrityksiä hankkimaan osaamista markkinoinnissa, tuotekehityksessä ja ympäristöviestinnässä.

 

Olemme käynnistämässä myös sukupolvenvaihdoksesta neuvontaa ja pidämme aiheesta tiedotus illan keväällä 2017.

 

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan ajankohtaisista puutuotealan kehittämisen aiheista ja mahdollisuuksista osallistua oman yrityksen kehittämiseen TutKi – hankkeen avulla. Metsäkeskuksessa pidettävä tilaisuus on ilmainen.

Ohjelma

Paikka: Suomen metsäkeskus, Turku; Kuralankatu 2, 20540 Turku

Aika:             9.2.2017 Klo 17:00 alkaen

Illan aiheina:

  1. Yritysten ympäristöviestintä markkinoinnin apuna; keinot ja välineet
  2. FSC – ryhmäsertifiointi – kustannukset kohtuulliseksi
  3. Digiloikka mitä hyötyä
  4. Yritysryhmä – työväline yrityksen kehittämiseen
  5. Koulutustarve yrityksissä

Esittelyn ja keskustelun tavoitteena on löytää yritysten konkreettiset kehittämistarpeet ja lähteä hankeen avustuksella viemään niitä eteenpäin.

Osallistuminen on maksuton mutta vaatii ilmoittautumisen

jouni.silvast@metsakeskus.fi tai 050 3001786